- Hae linkki
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Ajatuksen tasolla tämä tarina lennähtää kaukomaille asti, mutta aloitan Kouvolasta. BNC (86) soitti Mulligan'sissa täydellä kokoonpanolla. Edellisellä kerralla kaipailtu kosketinsoittaja teki taas takuutyötään hyväntuulisen shown eteen. Sekään ei vaan enää riitä siihen, että jaksaisin koko kolmen setin ajan heilua tanssilattian alkoholinhuuruisessa ruuhkassa yhtä onnellisena kuin alkuvuosina.
Ohjelmisto on koettu ja kulutettu, ja hieman vääristä kohdista karsittu, minulle (muu juhlakansa viihtyy vahvasti aina vaan). Tietyt, erityisesti kotimaiset, jaksaisivat minuakin edelleen ilahduttaa, mutta vaikkapa jo Flute of Shame -ohjelmistossa puuduttavaksi ehtineen Superstitionin hyllyttäisin pysyvästi. Iänikuinen päätös-potpuri ilahduttaisi ehkä taas parin vuoden tauon jälkeen, nostalgiamielessä, mutta nyt pysyn sen aikana hereillä keskittymällä vakiintuneen bändiesittelyn valokuvaamiseen. Pitkät keikkaillat ovat nykyään omituinen sekoitus musiikin riemua ja selviytymistaistelua.
Valistunut lukija hoksaisi varmaan kysyä, miksi vielä käyn noilla keikoilla. Itsekin ihmettelisin, ellei syy olisi selvä: tyypit lavalla ovat rakkaita, enkä muuten heitä näkisi. Laulajan ääni on edelleen maailman komein, ja tahdon sitä kuulla, kun siihen on jopa vielä mahdollisuus (etäisesti muistan toisen samankaltaisen, raspimman). On jaksettava "samaa vanhaa" ahtaissa yökerhoissa, kun ei muuta ole (edit: jokunen duo-keikka on tiedossa, mutta oma motivaationi ei enää riitä hakeutumaan niille kolmen tunnin matkan päähän, arki-iltana).
Edit 2: Jopa olin synkeässä valitus-moodissa kun en muistanut hehkuttaa heti keikan alkupuolella soinutta uutta biisiä, jota olin jopa mielessäni toivonut. Autiosaari toimi timanttisesti myös BNC:n versiona, ja sen voimalla jaksoin kaoottista meininkiä tanssilattialla ensimmäisen setin ja ylikin.
Esimerkki siitä, millaisia baari-iltoja nykyään toivoisin, saatiin seuraavalla viikolla ihan vieressä: Gastropub Betonyn ovelta näkee Mulligan'sin sisäänkäynnin. Käsityöläisten puoliakustinen erityiskeikka kompensoi elokuussa Kiira-myrskyn takia keskeytynyttä Kymijoki Beer Festivalia. Olin erityisen riemuissani, kun olin itsekin toivonut korvaavaa keikkaa juuri Betonyyn (ehdottelin samaa Mulligan'siin, ja toivo toteutuksesta elää, kun saman ketjun Shamrock lukee jo bändin keikkalistalla).
Arki-illan keikka alkoi kahdeksalta, eli ei vaadittu älytöntä odotusta yli puolen yön. Tanssin kyllä mielelläni keikoilla - liike ravistaa musiikkia syvemmälle sieluun - mutta istuskelu tunnelmallisessa pubissa ilman häiriötekijöitä oli tähän väliin ihan parasta. Ajoissa saapuneena olin varannut parhaan pöydän lavan tuntumasta. Tunnelmavalot, joiden loisteessa näin BNC-Markuksen ja raspiveli-Eliaksen viimeistä kertaa yhdessä reilu vuosi sitten, lupailivat hyvää keikkakuvaajallekin. Sitä en vaan osannut huomioida, ettei eläväinen laulaja mahtuisi pienelle lavalle kolmen soittajan seuraan, vaan heilui siinä sitten ihan edessämme, keikkajuomiaan (tee ja vesi) meidän pöydällä säilyttäen, kasvot hämärässä valojen etupuolella.
Mikan tapa esiintyä on minulle edelleen erilaisen riemastuttava. Hän ei todellakaan vain laula vaan viihdyttää koko persoonallaan. Pöydissä, joihin mikrofonin johto ulottuu, saa varautua siihen, että energinen väkkärä istahtaa yhtäkkiä seuraan laulattamaan. Yleisön joukosta Mika nappasi myös seuralaisen kulkemaan käsi kädessä Autiotaloon, istumaan reppuselkään ja nauramaan luontevasti oikeaan aikaan ("sä naurat ja sun naurus tukkii koko tien"). Yleisö eli mukana ja kuunteli harvinaisen keskittyneesti - hälinän häiritsemää "taustamusiikkia" onkin kuultu tarpeeksi.
Erityisen hienoa oli, että "joku muu" toivoi Mikan soolomateriaalia, kun itse olin päättänyt olla toivomatta. Jollain ihmeellisellä logiikalla pelkään bilebändisolistin ahdistuvan siitä, vaikka järjellä ajatellen hänen luulisi olevan otettu. Kaikki on oolrait oli jo kuultu - se sopi täydellisesti paikan ja illan tunnelmaan. Keikkaa tiiviisti seurannut nuori mies sai Mikan tarttumaan myös Luodut toisillemme -kappaleeseen, jonka olin kuullut livenä vain levynjulkaisukeikalla. Mika itsekin tuntui häkeltyvän siitä, miten komeasti se toimi, ja oma materiaali vaan sykähdyttää eri tavalla. Välispiikki seuraavan päivän studiosessiosta kuuluikin illan ilahduttavimpaan antiin. En tiedä aikataulusta, mutta realistinen usko uuteen riittää.
Kouvolalainen keikkaseuralaiseni ei jaksanut odottaa kyytiäni, kun minulla oli tavallistakin suurempi tarve odottaa jutusteluvuoroa artistin kanssa, asiasta, johon koukkaan parin mutkan kautta. Uutuusmusiikkirintamalla on ollut melko hiljaista, mutta sekaan ujuttautuu iloisia yllätyksiä. Stina Girsin Mitä Madonna tekis -kappaletta minun piti kuunnella kerran, uteliaisuuttani. Tavallaan sen pitäisi ärsyttää, kuten edellinen Kyl sä tiiät tekee, mutta teema kolahti. "Ei vuodet anna armoo, siks pitää senkin eestä mennä eikä meinaa" osuu omaan ajatusmaailmaani, vaikken "helmat hampaissa" baarivisiiteilläni heilukaan. Kehitän omanlaista "vielä hullumpaa".
Keikkamatkatarinoita riittää, mutta ilman keikkoja olen laiska matkustamaan. En oikein tiedä mitä muuta matkoilla tekisin. Museoista tai rantakohteista en ole innostunut koskaan, shoppailuinnon olen kadottanut, ja ajatus pitkistä lennoista tuntui reilu pari viikkoa sitten vielä mahdottomalta. Yhdestä alkuun automaattisesti ohittamastani keikkalistamerkinnästä se ajatus kuitenkin lähti.
Syyslomaviikolla seurailin - työn lomassa - ystävien päivityksiä maailmalta. Yksi laitteli lomakuvia Floridasta ja toinen Dubaista. Floridassa olen käynyt häämatkalla, ja Amerikan mantereella viimeksi vauva kantoliinassa - kyseinen vapaamatkustaja sai tänä syksynä ajokortin. Kristiina Wheeler on asustellut Dubaissa useamman vuoden, mutta teoreettinen ajatus kaukaisesta keikkamatkasta vilahti aikoinaan pään läpi muusta, nyt jo peruuttamattomasti menneestä syystä.
Kaikki tämä muovautui päässäni selkeäksi päätökseksi: ainutlaatuiseen tilaisuuteen oli tartuttava. Viikon työmatkalta palanneen mieheni vakuutin kahdessa päivässä. Miksipä hän olisi vastustellut, kun rouva kerrankin suostuisi Kouvola-Lahti-Helsinki-Hyvinkää-sektoria kauemmas? Olihan vastaava toki tapahtunut kerran aiemmin - mainio perheloma Alanyassa ei ikinä olisi tullut mieleenkään ilman Ilpon keikkoja. Tällä kertaa lentoliput ostettiin kahdelle.
Joku muu ehkä mielellään yllättäisi suosikkinsa kohteessa, mutta minä halusin kertoa Mikalle ennakkoon, kasvotusten. Reaktio oli juuri se naurunhörähdys, mitä toivoinkin. Uskallan uskoa, että hän suhtautuu ideaan hyvällä - ehkä huvittuneesti, mutta enemmän arvostaen kuin hullusta fanimatkaajasta ahdistuen. Sain vielä vuolaat kehut kohteen keleistä ja kauneudesta kitaristi Anssilta, joka oli kokenut ne viime keväänä Diandran kanssa.
Kyseessä on siis Floridan Lake Worth ja suomalaista kulttuuria juhlistava Midnight Sun Festival. Mikan ja Käsityöläisten lisäksi luvassa on Hanna Pakarista, jonka musiikkia olen kuunnellut muinaisesta Idols-voitosta asti. Siellähän me sitten edustetaan Hannan lailla Lappeenrantaa, Lappeenrannan sisarkaupungissa, ja Ikosina Ikosen "maailmankiertueella". Eihän matka siis oikeastaan olekaan hullu, vaan niin täydellisen "oma" kun vaan olla voi. Ja kai siinä sivussa ehtii nauttia auringosta, merestä ja maisemistakin.
 |
| Markus Hämäläinen (BNC) @ Mulligan's 4.11.2017 |
Valistunut lukija hoksaisi varmaan kysyä, miksi vielä käyn noilla keikoilla. Itsekin ihmettelisin, ellei syy olisi selvä: tyypit lavalla ovat rakkaita, enkä muuten heitä näkisi. Laulajan ääni on edelleen maailman komein, ja tahdon sitä kuulla, kun siihen on jopa vielä mahdollisuus (etäisesti muistan toisen samankaltaisen, raspimman). On jaksettava "samaa vanhaa" ahtaissa yökerhoissa, kun ei muuta ole (edit: jokunen duo-keikka on tiedossa, mutta oma motivaationi ei enää riitä hakeutumaan niille kolmen tunnin matkan päähän, arki-iltana).
Edit 2: Jopa olin synkeässä valitus-moodissa kun en muistanut hehkuttaa heti keikan alkupuolella soinutta uutta biisiä, jota olin jopa mielessäni toivonut. Autiosaari toimi timanttisesti myös BNC:n versiona, ja sen voimalla jaksoin kaoottista meininkiä tanssilattialla ensimmäisen setin ja ylikin.
 |
| Brand New Classics (Vili Itäpelto & Juhana Jansson) @ Mulligan's Kouvola 4.11.2017 |
Esimerkki siitä, millaisia baari-iltoja nykyään toivoisin, saatiin seuraavalla viikolla ihan vieressä: Gastropub Betonyn ovelta näkee Mulligan'sin sisäänkäynnin. Käsityöläisten puoliakustinen erityiskeikka kompensoi elokuussa Kiira-myrskyn takia keskeytynyttä Kymijoki Beer Festivalia. Olin erityisen riemuissani, kun olin itsekin toivonut korvaavaa keikkaa juuri Betonyyn (ehdottelin samaa Mulligan'siin, ja toivo toteutuksesta elää, kun saman ketjun Shamrock lukee jo bändin keikkalistalla).
Arki-illan keikka alkoi kahdeksalta, eli ei vaadittu älytöntä odotusta yli puolen yön. Tanssin kyllä mielelläni keikoilla - liike ravistaa musiikkia syvemmälle sieluun - mutta istuskelu tunnelmallisessa pubissa ilman häiriötekijöitä oli tähän väliin ihan parasta. Ajoissa saapuneena olin varannut parhaan pöydän lavan tuntumasta. Tunnelmavalot, joiden loisteessa näin BNC-Markuksen ja raspiveli-Eliaksen viimeistä kertaa yhdessä reilu vuosi sitten, lupailivat hyvää keikkakuvaajallekin. Sitä en vaan osannut huomioida, ettei eläväinen laulaja mahtuisi pienelle lavalle kolmen soittajan seuraan, vaan heilui siinä sitten ihan edessämme, keikkajuomiaan (tee ja vesi) meidän pöydällä säilyttäen, kasvot hämärässä valojen etupuolella.
 |
| Käsityöläiset @ Betony Kouvola 9.11.2017 |
Mikan tapa esiintyä on minulle edelleen erilaisen riemastuttava. Hän ei todellakaan vain laula vaan viihdyttää koko persoonallaan. Pöydissä, joihin mikrofonin johto ulottuu, saa varautua siihen, että energinen väkkärä istahtaa yhtäkkiä seuraan laulattamaan. Yleisön joukosta Mika nappasi myös seuralaisen kulkemaan käsi kädessä Autiotaloon, istumaan reppuselkään ja nauramaan luontevasti oikeaan aikaan ("sä naurat ja sun naurus tukkii koko tien"). Yleisö eli mukana ja kuunteli harvinaisen keskittyneesti - hälinän häiritsemää "taustamusiikkia" onkin kuultu tarpeeksi.
 |
| Mika Ikonen @ Betony Kouvola 9.11.2017 |
Kouvolalainen keikkaseuralaiseni ei jaksanut odottaa kyytiäni, kun minulla oli tavallistakin suurempi tarve odottaa jutusteluvuoroa artistin kanssa, asiasta, johon koukkaan parin mutkan kautta. Uutuusmusiikkirintamalla on ollut melko hiljaista, mutta sekaan ujuttautuu iloisia yllätyksiä. Stina Girsin Mitä Madonna tekis -kappaletta minun piti kuunnella kerran, uteliaisuuttani. Tavallaan sen pitäisi ärsyttää, kuten edellinen Kyl sä tiiät tekee, mutta teema kolahti. "Ei vuodet anna armoo, siks pitää senkin eestä mennä eikä meinaa" osuu omaan ajatusmaailmaani, vaikken "helmat hampaissa" baarivisiiteilläni heilukaan. Kehitän omanlaista "vielä hullumpaa".
Keikkamatkatarinoita riittää, mutta ilman keikkoja olen laiska matkustamaan. En oikein tiedä mitä muuta matkoilla tekisin. Museoista tai rantakohteista en ole innostunut koskaan, shoppailuinnon olen kadottanut, ja ajatus pitkistä lennoista tuntui reilu pari viikkoa sitten vielä mahdottomalta. Yhdestä alkuun automaattisesti ohittamastani keikkalistamerkinnästä se ajatus kuitenkin lähti.
Syyslomaviikolla seurailin - työn lomassa - ystävien päivityksiä maailmalta. Yksi laitteli lomakuvia Floridasta ja toinen Dubaista. Floridassa olen käynyt häämatkalla, ja Amerikan mantereella viimeksi vauva kantoliinassa - kyseinen vapaamatkustaja sai tänä syksynä ajokortin. Kristiina Wheeler on asustellut Dubaissa useamman vuoden, mutta teoreettinen ajatus kaukaisesta keikkamatkasta vilahti aikoinaan pään läpi muusta, nyt jo peruuttamattomasti menneestä syystä.
Kaikki tämä muovautui päässäni selkeäksi päätökseksi: ainutlaatuiseen tilaisuuteen oli tartuttava. Viikon työmatkalta palanneen mieheni vakuutin kahdessa päivässä. Miksipä hän olisi vastustellut, kun rouva kerrankin suostuisi Kouvola-Lahti-Helsinki-Hyvinkää-sektoria kauemmas? Olihan vastaava toki tapahtunut kerran aiemmin - mainio perheloma Alanyassa ei ikinä olisi tullut mieleenkään ilman Ilpon keikkoja. Tällä kertaa lentoliput ostettiin kahdelle.
Joku muu ehkä mielellään yllättäisi suosikkinsa kohteessa, mutta minä halusin kertoa Mikalle ennakkoon, kasvotusten. Reaktio oli juuri se naurunhörähdys, mitä toivoinkin. Uskallan uskoa, että hän suhtautuu ideaan hyvällä - ehkä huvittuneesti, mutta enemmän arvostaen kuin hullusta fanimatkaajasta ahdistuen. Sain vielä vuolaat kehut kohteen keleistä ja kauneudesta kitaristi Anssilta, joka oli kokenut ne viime keväänä Diandran kanssa.
 |
| Mikan esittely Midnight Sun Festival -sivuilla www.midnightsun.org (kuva youtube-videosta) |
Kyseessä on siis Floridan Lake Worth ja suomalaista kulttuuria juhlistava Midnight Sun Festival. Mikan ja Käsityöläisten lisäksi luvassa on Hanna Pakarista, jonka musiikkia olen kuunnellut muinaisesta Idols-voitosta asti. Siellähän me sitten edustetaan Hannan lailla Lappeenrantaa, Lappeenrannan sisarkaupungissa, ja Ikosina Ikosen "maailmankiertueella". Eihän matka siis oikeastaan olekaan hullu, vaan niin täydellisen "oma" kun vaan olla voi. Ja kai siinä sivussa ehtii nauttia auringosta, merestä ja maisemistakin.
Kommentit
Lähetä kommentti