Huuda ilosta

0

Joulun rauhaa

Mika Ikonen @ Hyvinkääsali 20.12.2017
Joskus olen naputellut keikkaraportteja jouluvalmistelujen lomassa, nyt maltoin odottaa pyhiin. Osasyy oli se, etten raaskinut irrottautua viimeisimmän keikan tunnelmista edes ajatuskoukkauksella aiempiin.

Edellisen turneesuman jälkeen olisin voinut rauhoittaa yhden viikonlopun, mutta syksyllä ajokortin saanut poikani toivoi sinnikkäästi ensimmäistä pidempää ajeluaan mummolaan. Karhulasta oli liian lyhyt matka Kotkan Amarilloon, siskoni seurassa Elastisen keikalle. Muistin Lappeenrannan keikan parin vuoden takaa riemastuttavana. Elastisen positiivisuus valloitti edelleen ja Koopin muinaisesta bändistä tutun basistin soitto hymyilytti, mutta kokonaisuutena tunnelmani jäivät hieman laimeiksi. Keikkafiilis voi olla kovin pienestä kiinni - vähemmän väsyneenä, vähemmän huikeita juttuja juuri kokeneena, en ehkä olisi niin paljon häriintynyt näkökentässäni koko keikan ajan heiluneesta kädestä.

Elastinen ja Esa Mäkynen @ Amarillo Kotka 8.12.2017

Olin vakavasti harkinnut seuraavan retken perumista. Olin vasta nähnyt Auroran konserttisalissa ja tuntui liiottelulta tuhlata vapaapäivä torstaikeikkaan. Uudehko G live lab kuitenkin kiinnosti ja alkuiltaan ilmestyi pieni bonusohjelma, instagram-arvonnassa voitettu kahvin ja drinkkien maisteluilta tyttären kanssa. Melkein perillä, Viikin ja Kampin välillä Onnibussissa, huomasin Auroran Facebook-päivityksen sairastumisesta keikan kustannuksella.

Keikkamatkailun koulimalla asenteella päätin ottaa ilon irti minilomastani ilman keikkaakin. En säälinyt itseäni vaan tunsin empatiaa illan artisteja kohtaan. Hetkisen vaikutti siltä, että kuuntelisin lämmittelijää, Nelli Milania, ja tuuraavaa Ulpua, mutta Ulpukin sairastui ja koko ilta peruttiin. Korvaavana kulttuuriohjelmana tartuin Forkiin Aleksanterin teatterissa. Fork, vähän kuin Elastinen, teki ensikokemuksena valtavan vaikutuksen, mutta nyt taika ei yltänyt yläparvelle asti. A capella -yhtyeen laulu ja show on käsittämättömän upeaa, mutta koin sen ihaillen, en tunteella mukana eläen.

Viikonloppu alkoi vaikuttaa kirotulta, kun perjantain pubikeikka Lappeenrannassa osoittautui yksityistilaisuudeksi. Lauantain uusintakeikan ansiosta taisin kuitenkin olla enemmän helpottunut kuin pettynyt. Sain levätä yhden illan, ja jaksoin koukata seuraavaan Imatran kautta. Suomipop-räimeen lämmittelyksi nautin Arja Korisevan hartaan joulukonsertin kirkossa.

Säestäjä Minna Lintukangas ja Arja Koriseva @ Tainionkosken kirkko, Imatra 16.12.2017

Arja aloitti urkuparvelta, piilossa yleisöltä, ja yhden Ave Marian ajan tunnelma oli maaginen. Seuraavat pari kappaletta alkoivat aiheuttaa levottomuutta - eikö artisti voinut jo tulla yleisön eteen? Sinne hän etenikin, hitaasti täpötäyden kirkon läpi, kuuntelijoitaan tervehtien. Tutut kasvoni huomatessaan hän vaihtoi kättelyn halaukseen, ja vielä syöksähti uusimaan sen konsertin päätyttyä. Punainen lavavalo häiritsi keikkakuvaajaa, ja jokainen takinkahahdus ja yskähdys kaikui kirkon akustiikassa, mutta kauniista lauluista ja ikisuosikkini lämpimästä kohtaamisesta joulutunnelmani alkoi hiljalleen heräillä.

Suomipops, tops & Flops @ Lappeenranta 16.12.2017
Palasin Lappeenrantaan, suoraan The Old Corner Bankiin, jossa olin kesällä kuunnellut Ilpoa (hänen vuoden viimeinen keikkansa olisi ollut Lahdessa samaan aikaan, mutta "kotikeikka" oli minulle rennon selvä valinta). Viereeni osunut hyvin puhelias mutta myös hyvin mukava nainen viihdytti minua pitkän illan tauoilla, kun bändi viihtyi omassa nurkkapöydässään. Arjan halausten jälkeen jupisin mielessäni, että ovatpa toiset muuttuneet diivoiksi, kun tuskin tervehtivät, mutta jutustelu keikan jälkeen pelasti tilanteen. Suomipops, tops & flops -triossa vanhaa tuttua O'Jessiä on enää tärkein, eli solisti Tuomas Turunen, ja harhauduin miettimään onko tosiaan vasta kymmenkunta vuotta - eikä koko elämä - siitä kun häneen tutustuin Pete Seppälän keikoilla. Laulu tekee edelleen vaikutuksen ja "vasta" viitisen vuotta kuvioissa olleen rumpali Juhan Goodmanin härski huumori jaksaa naurattaa.

Sitten vihdoin asiaan, eli konserttiin, jonka olisin halunnut raportoida huolella heti tuoreeltaan.  Kesän aikana yltynyt Mika Ikosen musiikin kuuntelu ja Käsityöläisten keikoista intoilu teki "Mikan ja Anssin joulusta" keikkavuoden odotetuimman huipennuksen. Joulukonsertti Hyvinkäällä on kuulemma jo parikymmentävuotinen perinne, mutta minä - vasta Mikan soolouran enkä muinaisen XL5-fanituksen myötä kyytiin hypänneenä - kokisin sen ensimmäistä kertaa. Mieheni sain mukaan pienelle kylpylälomalle Sveitsiin, syksyn Hyvinkää All Stars -keikkamatkaa mukaellen.

Olin aikaisena lipunostajana melko vakuuttunut siitä, etteivät harmaat eturivit paikkakartalla olleet alunperinkään olleet myynnissä, mutten siitä, etteikö irtotuoleja olisi varattu vaikkapa esiintyjien sukulaisille ja ystäville. Kolmas rivi tasalattialla olisi ollut minun makuuni melkoisen näköesteinen, mutta onnekseni eturivit tosiaan puuttuivat.  Lava vaan oli aika kaukana. Saisiko Mika säestäjineen välitettyä tunnelman tyhjän tilan yli?

Mikan ja Anssin joulu @ Hyvinkääsali 20.12.2017

Bilebändikeikkojen perusteella olin luonut ennakko-odotukset hilpeästä konsertista, ja yllätyin, kun Mika ja Anssi aloittivat kahdestaan hartaalla Jouluyö, juhlayö -versioinnilla. En nyt saa päähäni mikä duon toinen tavanomainen joululaulu oli, mutta jännittynyt haparointi sen sanoissa melkein säikäytti. Olinko odottanut liikaa kiireisen pikkujoulukauden väsyttämältä laulajalta?

Käsityöläiset-komppiryhmän, rumpali Niko Bergin ja basisti Tuomo Kovalaisen, sekä viulistivahvistus Charlotta Kivistön liityttyä seuraan, Mika rentoutui omaksi valloittavaksi itsekseen. Huoleni haihtui ja uppouduin täysillä tunnelmaan. Olen joskus analysoinut, etten niin innostu joulukonserteista. Kuuntelen mieluummin artistien omia lauluja enkä samoja veisuja, mitä laulavat "kaikki muutkin". Nyt tilanne kääntyi niin päin, että oli ihana kuulla rakkaita joululauluja juuri Mikan laulamana - ja samalla materiaalia, mitä en taatusti ollut ennen häneltä kuullut.

Anssi Häkkinen ja Mika Ikonen (taustalla Niko Berg) @ Hyvinkääsali 20.12.2017

Ohjelmisto koostui melko helposti arvattavista joulustandardeista, mutta ainut tietty laulu, jota osasin odottaa Facebook-toivekommentin perusteella, oli Arjalta ja Suvilta tuttu Taivas sylissäni, Carola Häggkvistin alkuperäistekstillä. Himlen i min famn ei - kuten ennakkoon hieman pelkäsin - jäänyt mieleen kömpelöstä kouluruotsista vaan kauniista tulkinnasta, jolla Mika sulatti sydämeni lopullisesti. Kieli ei ollut täydellistä, mutta sujuvaa - ja itse asiassa lähempänä omaa Lappeenranta-vuosina ruostunutta äidinkieltäni kuin Carolan riikinruotsi. Sain kuulla yhden ehdottomista lempijoululauluistani erilaisen ihanana, ja ihailla Mikan rohkeutta tarttua siihen.

Kaikenkaikkiaan konsertissa oli jotain erityisen maagista - tunnelma todellakin välittyi, käsinkosketeltavana. Kappaleet kuunneltiin harvinaisen keskittyneesti. Yleisö suorastaan pidätteli hengitystään viimeisten hiljenevien sävelien kohdalla - ja räjähti sitten aplodeihin. Kotoisuutta korosti Mikan huhuilu tyttärelleen, jonka kouluesityksestä hän oli aikoinaan poiminut Hiutaleet maahan leijailee -kappaleen. Anssi heitteli hauskoja kommentteja Mikan hyväntuulisiin välispiikkeihin, ja illan komeimmasta mokastakin otettiin ilo irti. "Ollaanko me oikeasti samassa biisissä?", Mika tokaisi, kun oli turhaan yrittänyt sovittaa laulumelodiaa Anssin väärään introon. Siitä hän eteni kuvaukseen bändin raskaasta syksystä ja perinteisen konsertin tärkeydestä sen päätteeksi. Joulun rauhaa julistettiin lopuksi yhteislauluna sydämemme pohjasta.

Itselläni on nyt turhan usein toistunut se teema, että olen lähtenyt keikalle työn uuvuttamana ja palannut elpyneenä - tällä kertaa ehkä enemmän kuin koskaan. Mika säestäjineen, lauluineen ja nauruineen kirjaimellisesti pelasti jouluni, erityisesti kun uudella kamerallaan leikkinyt mieheni tuli tallentaneeksi minulle puolen konsertin verran ihanuuksia. Videosoittolista on minulle tämän joulun korvaamattoman arvokas soundtrack, jota toivon saavani täydentää tulevina vuosina. On tavallaan sääli, että olen menettänyt parikymmentä vuotta tätä parhautta, mutta sitä suuremmalla ilolla odottelen tulevaa Mikan ja bändin matkassa.

Pienenä jälkikirjoituksena mainittakoon, että Sveitsin aamu-uinnilta kuivatellessani huomasin Ilpon mainoksen samoilla hetkillä alkavasta minikeikasta Lahden joulukylässä. Olimmekin suunnitelleet kotimatkalle junanvaihtopysähdystä Lahteen, nimenomaan torille, mutta pari tuntia myöhässä. Keikkatuurini ei ollutkaan kohtalonomaisen satumainen, mutta onnellisena konsertista ja Mikan kohtaamisesta kävin vain naureskellen kehaisemassa joulukylän joulupukille hänen musiikkimakuaan. Ajatuksissani heitin kiitokset merkittävästi kohentuneesta joulumielestäni Ilpollekin - toihan hän kaiken oman hienon lisäksi Mikankin elämääni.

Kommentit

Lähetä kommentti